Palaa ajankohtaisiin Kannanotto 26.02.2011

Ehdokas Juhani Happonen Uutis-Jousessa

KELAN HUIJARILÄÄKÄRIT VASTUUSEEN


Kansaneläketoimistoissa eri syistä asioimisesta minulla on pelkästään myönteisiä kokemuksia. Opastusta ja ystävällisiä neuvoja, joskus kovinkin monimutkaisten kaavakkeiden ja anomusten täyttämiseksi on ollut aina tarvittaessa saatavilla. Mutta eräs seikka järjestelmässä on uskomattoman kipeitä ja äkäisiä tunteita aiheuttanut lukuisille asiakkaille. Olen joutunut läheltä seuraamaan, millaisen pettymyksen Helsingissä tai jossakin kaukana tehty päätös korvauksia anovasta asiakkaasta voikaan saada aikaan.

Vastaako Kelan pääjohtaja  tai joku muu riittävästi asioista perillä oleva Kelan ns. asiantuntijalääkäreiden toimintaa koskeviin kysymyksiin? Kun asiakkaan terveydentilan hänen oma lääkärinsä sekä monesti jopa usea erikoislääkäri on todennut muodostavan esteen normaalille työnteolle ja edellyttävän siten erinäisiä eläke- tai muita järjestelyjä, kirjoittaa joku lääkäri Kelan nimissä lausunnon ja päätöksen, jossa todetaan asiakkaan olevan täysin työkykyinen.  Miten jopa neljän sadan kilometrin päässä oleva lääkäri, joka ei ole nähnyt vilaustakaan arvioimastaan asiakkaasta, antaa kollegoidensa yhtäpitävistä lääkärintodistuksista huolimatta täysin vastakkaisen lausunnon, jonka perusteella asiakas saa anomukseensa hylkäävän päätöksen. Mielestäni toiminta täyttää rikoksen ja huijauksen tuntomerkit. Potilaan ja asiakkaan oikeusturva jää Kelan toimesta sanahelinäksi. Pitääkö paikkansa erään arvostetun, usean spesialiteetin hankkineen tuttavalääkärini toteamus, että tällaisia lausuntoja kirjoittavat omaatuntoa vailla olevat rahanahneet ja väärämieliset ”keikkalääkärit”, vai saako Kelassa säilyttää virkansa kyseistä potilasterroria harrastavat ns. asiantuntijalääkärit?

Juhani Happonen