HÄTÄKESKUSUUDISTUKSESSA TÄRKEINTÄ TURVALLISUUS
Meneillään oleva hätäkeskusuudistus on herättänyt paljon keskustelua ja myös poliittista kädenvääntöä. Tärkeintä hätäkeskusuudistuksessa on ihmisten turvallisuus, alueellinen yhdenvertaisuus
ja henkilöstön näkökulma. Hätäkeskusuudistuksen edetessä Kuopion hätäkeskus säilyy ja siihen liittyvät muut alueen yksiköt. Kouvolaan taas tulee yleisneuvontapalvelu ja henkilökunnalle tarjotaan mahdollisuus myös työllistyä tämän yksikön yhteyteen.
Kuopiolle - joka tunnetaan vahvana turvallisuus-alan kaupunkina – hätäkeskuksen säilyminen on tärkeää. Onhan Pelastusopistolla erinomaiset harjoitusalueet, jossa voidaan kouluttaa myös muualta harjoittelemaan tulevia turvallisuusalan ammattilaisia. Merkittävää on myös huomioida, että hätäkeskusuudistuksen yhteydessä ei rakenneta uusia toimitiloja, vaan uudet hätäkeskukset sijoittuvat niihin nykyisin käytössä oleviin hätäkeskustoimitiloihin, jotka parhaiten soveltuvat uuden, nykyistä suuremman hätäkeskuksen sijoituspaikaksi. Yhtenä lähtökohtana on ollut, että toimitilojen muutoksista ei tule merkittäviä lisäkustannuksia
Hätäkeskusuudistuksen tavoite tulee olla, että Suomessa toimii vuoteen 2015 mennessä yhtenäinen, verkottunut ja luotettava valtakunnallinen Hätäkeskuslaitos. Sillä on merkitystä myös alueellisesti itä-suomessa. Hätäkeskus on toimija, joka ensimmäisenä lenkkinä vastaa avuntarpeeseen viipymättä ja ammattitaitoisesti. Uudistuksessa tärkeintä on ihmisen turvallisuus. Se ylläpitäminen on ollut Suomessa korkealla tasolla ja sen ylläpitämiseksi tarvitaan yhä enemmän viranomaisten yhteistyötä.